Aloittaessani syksyllä 2019 OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistyksen alueasiamiehenä suunnittelin tutustuvani koko maakuntaan käymällä tervehtimässä jokaisen kunnan opettajia. Tähän mennessä olen käynyt jo kuudessa kunnassa.
Etelä-Savon alueella kuntien koot vaihtelevat, mutta on asioita, jotka nousevat esiin joka puolella. Näitä ovat koulujen sisäilmaongelmien ja koronan aiheuttamien poikkeusaikojen lisäksi kuntien taloudelliset vaikeudet sekä arviot oppilasmäärän vähenemisestä. Tästä on seurannut kyläkoulujen lakkauttamisia sekä siirtymistä suurempiin yksiköihin. Pienemmissä kunnissa kaikki oppilaat ovat jo yhdessä koulussa ja senkin oppilasmäärä näyttää koko ajan pienenevän. Siinä vaiheessa ei enää taistella kyläkoulujen puolesta, vaan pohditaan jo keinoja toimivan kunnan säilyttämiseen, lapsiperheiden houkuttelemiseen kuntaan sekä keinoja pätevän opetushenkilöstön ylläpitämiseen kaikissa oppiaineissa.
Kyläkoulujen lakkauttamiset ja koulujen yhdistämiset ovat kuormittaneet koulujen henkilöstöä Etelä-Savossa muiden haasteiden ohella kohtuuttomasti. On käsittämätöntä, että päätöksiä tehdään niin, että työntekijöitä ei edes kuulla ennen päätöstä, vaan opettaja saattaa saada tiedon oman työpaikkansa lakkauttamisesta ensimmäisen kerran lukemalla lehdestä. Lisäksi näyttää siltä, että monin paikoin kuntatalouden ylläpitäminen on poukkoilevaa ja pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus puuttuu. Niinpä näyttääkin siltä, että osa taloudellisesta ahdingosta on myös itseaiheutettua. Jos ensin rakennetaan uusi koulurakennus tai tehdään vanhaan mittavia korjaustoimenpiteitä ja sen jälkeen päätetään lopettaa koko koulu, toiminta on yhtä fiksua kuin auton entisöinti ennen kuin ajaa sen romuttamolle. Kukaan ei tekisi omilla rahoillaan niin, mutta nyt tällaista näyttää tapahtuneen monessa paikassa.
Lisäksi kuntapäättäjiltä näyttää unohtuvan, että kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää opetusta. Aikaisemmin lähikoulu oli samalla myös lähiliikuntapaikka, johon hiihdettiin kesät talvet. Nykyään varat keskittyvät monumentaalisten hallien rakentamiseen kunnan koosta riippumatta. Sen sijaan, että koulu olisi lähiliikuntapaikka koulusta tarvitaan bussikyyti kaupungin julkisuuskuvaa kiilottavalle areenalle. Taloudellisesti tämä on ehkä yhtä viisasta kuin antaa katon vuotaa kotona, ja käyttää rahat huvipurteen. Kukaan ei kiistä sitä, että purjehtiminen on mukavaa, mutta yksityistaloudet ostavat paatin vain, jos heillä on myös varaa ylläpitokustannuksiin. Kun kuntaan on rakennettu erilaisia monumentteja niiden ylläpitäminen maksaa aina, riippumatta siitä, että onko rahaa vai ei. Yksityinen voi myydä jahtinsa, mutta kuka tulee ostamaan kannattamattoman urheiluhallin?
Uhkapelaaminen kuntalaisten verovaroilla tulisi lopettaa ensimmäisenä säästötoimenpiteenä ja keskittyä niihin asioihin, joita varten kuntarakenne on aikanaan muodostettu. Nämä asiat on lakiin kirjoitettu. Kun kunnassa on hyvin toimiva, terveellinen ja tiheä päiväkoti- ja kouluverkko, kunta erottuu muista kunnista positiivisesti. Se on vetovoimatekijä, joka houkuttelee lapsiperheitä. Lapsiperheet nostavat asukaslukua ja lisäävät verotuloja. Kunnan vetovoimatekijäksi ei tarvita sen kummempia taikakonsteja, mutta onnelliset lapsiperheet tekevät kyllä kunnassa sitten ihmeitä.
Merja Kankaanpää
Alueasiamies
OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistys